121.jpg

Voi sydämmen sulatus uuni..Pombellan omistajan Tuulan Bellan pikku Dii, oma Oleg. Kyllä maailma meni mullinmallin ja sai uuden tulevaisuuden ja kiitollisuuden menneestä. Mahtava kasvatustyö saa jatkoa omalla imagollaan antaen arvoa annetuille aarteille ohittamatta niitä, nähden ne, tarttuen niihin. Kun taulussa näkyy Doc Bar, Hollywood Jac, Topsail Cody ja vahvaa Wiecombin jalostustyötä,Typyn isä esiteltynä Western horsemanin kirjassa, kehtaa lappua näytellä. Tämmösiä hevosia ei enää ole saatavilla ihan helposti, arvostettuja ja kysyttyjä kyllä meren tuolla puolen. Mutta ennenkaikkea se kaikki sydämmen tuotos johon on uskonut ja uskonut ja uskonut.Olegista ruvetaan kasvattamaan ranchille seuraavaa oria, voisko parempaa lahjaa 28 vuotiaalta Jätkältä saada. Tämänki vielä.

124.jpg

Miten voi ollakkin, että kaikki aina voittaa. Luulen että kysymys on aina vaan siitä näkeekö sitä, tarttuuko muutoksen antamiin mahdollisuuksiin, ymmärtääkö että veto käy aina parempaa kohti. Unelma yhteisöllisestä, oman panoksen osaajista samalla asialla, etujen lukeutuessa aina johonkin muuhun kuin perinteiseen rahalliseen menestykseen ja maineeseen on totta. Sitä ei voi vain tehdä yksi ihminen. Yksi ei voi olla se kaikki, vaan kaikki on se yksi. Kiitos ihanista osaajista joitten kanssa saa sen jakaa.

 131%20%E2%80%93%20Kopio.jpg 129.jpg  

Vanhan voi kohdata uudelleen ja löytää yhteistä uudella tavalla ystävyydessä, työtoveruudessa, hevosissa, kaikessa. Varsalle kanssa kaikki on uutta, kaikki uuden kohtaamisia, ei sen kummempia, niimpä kummajaisia ei koskaan synnykkään. Siinä on aina lupaa kerrakseen kun aloittaa yhteisen taipaleen varsan kanssa.

137.jpg  138.jpg

Elämä voi olla pinnalliseksi jäävien tavotelmien ja päämäärien täyttämisen sijaan jotakin ihan toista. Se voi olla elämän ihmeiden ja yhteyden toteutumisen oivallusta. Oman osuuden ymmärtämistä tapahtumiin. Oman vastuun kuten mahdollisuuksien ja vaikutus mahdollisiinkin heräämiseen. Oman sisäisen tilan hahmottamisen täytettä, kohdatessa mikä käsillä on. Olipa oma kohtaamisemme maailman kanssa, mikä hyvänsä hetki, siitä mitä siihen kellekkin kuuluu. Elämän ja olemassa olon syvempi käsitys antaa rauhaa. Ulkopuolelta luodut tavoitteet eivät ole enää merkityksellisiä eikä tavoittelun arvoisia.

208%20%282%29.jpg 213%20%282%29.jpg

Joka paikan Johanna on aina siellä missä pitää, edelleen. Tuntuu kuin vierailulla käydessäni olisi ollut, kevyt henkäys siitä mistä on aloitettu taivaltaan samaan tahtiin rakkaudesta hevoseen. Hevoseen ystävänä työtoverina, opettajana oppilaana olemisen kautta. Koska niinhän se on hevonen mittaa meitä. Me olemme ne, jotka ovat oppineet jotain, kun kuulutamme isoon ääneen hevosen oppineen.

226.jpg218.jpg

Parempaa kuin pienen hevosen omistamistamista, matkaa, kasvua yhdessä, ei voi olla. Moninkertaiseksi sen tekee kun ollut paljon ihmisiä keiden kanssa se tehdä onnistuneesti suurella ilolla, ihmetyksellä, elämän oikkuihin uteliaasti tarttuen antaen vapaat kädet ratkaisuille ja oivalluksille niiden kuuluessa ihan varmasti siihen suloiseen pakettiin. Antautuen työskentelemään ja harrastamaan hevosia juuri sillä omalla tavalla.

231.jpg

Hevosihmisen paras challence on oman hevosen kasvattaminen varsasta asti. Ymmärtäen että kaikki valinnat on osa minuutta josta voi oppia. Siellä ei myöskään erehdy luulemaan että omaisi jonku alueen jota ei vielä hallitse vaan on toisen tekemä. Kaikki minkä kohtaa on kutsuttua, kohtaamisen arvoista. Paras matka alkaa pienin kavioin.

IMG_2037.jpg

Haloo Helsinki, kuuleeko Karjaa. Ikinä en olisi arvannut että tämmöstä onnellisuutta voisi ollakkaan, kun menee sinne ja on siellä missä omat jalat kantaa. Kun saa todellisesti omaksi oman alueen ehdoitta, kylläkin ehdoitta jossa lupa täytyy tulla itseltä, syntyy kiitollisuus kaikesta. Kaikesta koetusta. Kaikesta mikä tekee sen ylipäätänsä mahdolliseksi tänään, teitä on monta, meitä on monta. Se ei ole syntynyt hetkessä. Täällä olen omien hevosten keskellä, ja onhan niitä, vieraillen väliin muilla mailla, muut vierailee meillä ja tässä on kaikki, ei tarvinnutkaan lähtä enää mihinkään, olla kuin joku ois hukassa, kun onki ite tallessa, on siellä missä ois jos uskaltais olla, siellä missä pitääkin. Kun maailma kääntää lehteään pitääkin kirjan kädessään. Löytää kirjan vailla vertaa.

https://www.youtube.com/watch?v=nesbHkXR2VQ

Täältä pikku video Olegista, joskus sanatki voi olla enemmän kuin kuvat, tai ainakin, yhtä paljon.