Revon ranchin elämän meno muuttuu tämän kesän myötä. Kesä itse ohjasi kokemuksillaan kohti omaa polkua ja viitoitti sen oikeaksi. Pienempää, yksityisempää, omaa.

 

Yksi vuotias Muska Mimosan ja Akselin poika kesän alussa, "tee mitä vaan varsan kans" otoksessa etupiha matkailua. Ennen kun antoi itselleen tehdä kaikkea hevoset oli mukana kaikessa, eikä mikään ollut niille ongelma. Ei havun hakureissut, ei ilotulitukset, ei areenat, ei liikenne valot, ei tuulessa leiskuvat roskat. Kaikessa on oltu mukana on ollu reki perässä ja vammaisratsuna, uitu ja viilletetty tuulen lailla, viivytty kosketuksessa, olisiko se tulossa taas.

 

Entiiä mikä on ollut tärkeintä, istua siellä, lämmittää se vai tulla saunan puhtaaksi.

Se suurista suurin ongelma on monesti juuri se pienin.

 

 

 Koti oreja ja piha palomiinoja. Pitää löytää ne omat arvot ja tunnistaa mikä on illuusio, mikä selitystä, mikä totta ja milloin ne kohtaa toisensa. Kohtaako ollenkaan.

  

Tämä oli viiminen kesä kun meillä oli koulutus palvelua vieraille. Aina on kannettu huolta ja vastuuta että kaikilla olisi kaikki hyvin. Mikään ei ole kuitenkaan loputonta ja ihmiset itse opettavat linjaamaan.

 

 

Kouluttajan tarvitsee mukautua monenlaisiin kosketuksiin hevosessa. Minä tunne saa jäädä areenan sivuun. Tuomo on kyllä arvostusta herättävä "hevosten aloittaja". Niin ne vaan on ratsastettavia ensimmäisellä viikolla, rauhallisella laukalla kahdessa viikossa, maastossa tyynellä mielellä kolmannella ja kaikki tyynellä tyytyväisellä mielellä, empä oikiasti tiiä moista Suomessa toista. Nyt on Tuomoki valmis omiin koitoksiin.

 

Paistetta ja sadetta tarvitaan. Kuitenkin liika paiste kuivattaa ja liika sade hukuttaa pellolle kylvetyn siemenenki.

Mellus Lullus Pleskun ja Lillin Tytär. Niiin mahtava hevonen ja vielä oma kasvatti tämäkin, nyt alkaa osata olla ylpeä omasta kasvatuksesta, sekin yksi asia mihin on tarvinnut kasvaa ja itselleen sallia. Maanviljelijän vaimo joka kasvattaa hevosia.

Ronjan juhlat. Kengistä, kengistä ois pitäny ottaa lähikuva.

Pojat valmistu monen vuoden iltakoulusta insinööreiksi työn ohella ja Ronjasta tuli ylioppilas.

      

Tytöt. Ihanat tytöt. Isot pienet. tummat vaaleat. Omat ja vieraat. Ihanat tytöt.

 

 

Upeat upeat juhla tarjoilut syntyi taas yhteisin voimin. Kiitos Ronja Johanna ja Anna

  

Kosketus ja yhteys toiseen ihmiseen on tärkeää.

 

  

 

Träfiikkiä, ihmisiä, hevosia, treenejä, yhdessä olostelua, kisoja, niin että se ei tee siitä mitä olemme vaan olemme sitä mitä teemme, mikä avaa omatki silmät mitä on, mitä luulee että on ja mitä ei oo.

    

Kurikassa jotenki kaikki on hetken aina toisin. Sadetta ei edes huomannut. Auringon paiste jäi talteen. Sen sijaan huomas taas olla kiitollinen Leenalle kaikista näiden vuosien mahdollisuuksista, tuesta, ystävyydestä, yhteensaattamisesta, ihanista ruoka hetkistä tästä kaikesta ja kaikista.

Astutushommia taas riitti nii tulee varsoja ensivuodellekkin. se on kans yhdenlaista puuhaa mistä voisi kirjoittaa kokonaisen jutun joskus. Vieraita tammojakin oli taas kivasti. Ja aina on niin ihana nähdä kuinka omaa hevosta rakastetaan niin paljon ja yhdessä. Tosissaan.

Johanna, Muru ja hevosperhe muuttaa kohti etelää. Hevos helppiä on siellä sitten saatavilla jos johonki juttuun apua kaipaa Johannalta etelän päästä tästä lähin.

  

Vauvalandiassa kaikki saivat juuri oikeat asiat. Se mitä löytää vauvalandiasta ei aina vastaa sitä mitä olis odottanu löytävänsä. Sieltä voi löytää omat todellisesti tärkeät asiat. Löytää just sen pihattoon sopivan varsan, hetulat, päästä syntymisen ihmeeseen mukaan, perheenjäsenen, ystävän vierelle kulkemaan, tärkeän muukalaisen menneisyydestä, kohdata itsensä heijastuksen hevosta vasten.

 

Niin, väliin pitää päästä käymään erossa oman ympäristön energia tunnisteista. "Tripillä" sanoi ja nauroi, mahti tyyppi, oma kunnaneläinlääkärimme Hämäläinen. Kun kävin aamuvarhaisella ennen lähtöä hakemaan passin Surille, että pääsee laillisesti "tripille" mukaan Ruotsiin rakasta Megania tapaamaan. Matkalla matkan teko on tärkeää, muuten perillä ihmettelee mitä pitäis tehdä sitten täällä. Kuulla. Nähdä.

 

 

Kesäkeskiviikko, opetti eniten just siitä asiasta mistä eniten tietoa tarvitsi. Ei asia sisällöstä vaan koko kuviosta mistä se syntyy, miksi se syntyy.

Karjaalla löytyy kyllä aivan ehdottoman paras ja ihanin oikea vanhanajan lelukauppa. Alakertaan kun astelee pää rupiaa pyörimään ihastuksesta. Jotenki elämyksellistä tavata enää ajatuksella valittuja tavara nimikkeitä vastakohtana hengettömiin sarja tuotantoihin supermarketeissa.

 

 Ja Starck Stablella on rakkaudella ja tyylillä kasvatettuja hevosia niin amerikkalaiseen kuin englantilaiseen kategorioihin.

 

Ehkä ihaninta kasvattajana on juuri nähä että on hevonen on rakastettu, haluttu, sekin kun näkyy sen koko olemuksessa. Ja se että niiden kansssa touhutaan omia tärkeitä asioita omalla antaumuksella, ne ovat osa perhettä. Olisipa pystynyt lukitsemaan kuvaan laumasta huokuvan tunnelman. Matilda (Akseli&Mooni) kisas tänä vuonna voitokkaasti halttereissa.

Laitumella sinut piirittää avoin viaton iätön lauma lapsia. Siellä on aika tyhjiö.

 

Huomio yhteensattumat, pienet ihmeet, niitä piisaa. Huomaa mihin tarvitsee aina ponnistella. Mihin törmää, tyhjyyteen tipahtaa, niin osaa ottaa toisen reitin. Toisella reitillä mitä löydät, on arvokasta.

Billy, Lancelott ja Vihtori ja aina saa elämyksiä jotka tuntuvat kantavan enemmän ku mikään muu. Sieltä se aina löytyy, ainakin mun elämästä. Se olo. Hevosen viereltä ja hevonen vierellä tämä kesä kuluikin.

Taivaastako se tuli. Maan sydämmestäkö se kumpusi, ei kenenkään omistuksessa. Silti kaikkien. Ei sitä kiinni saa. Se muuttaa muotoaan. Mutta se jatkaa kulkuaan. Liikkumatta.