014.jpg

Lapsen yksi päivä kestää ikuisuuden, viikko on loputonta seikkailua, kun elää läsnäolevana jokaisessa hetkessä, näkee ja kokee missä on., nyt. Vuosi voi hujahtaa, heilahtaa ohi. Jos elää tulevassa tai menneessä kokoajan, seuraavassa tehtävässä, tarkertuu ohitettuihin sanomisien sisältöihin. Sen takia lapsi unohtaa hetkessä pahan mielensä ja siirtyy seuraavaan hetkeen missä kaikki on hyvin. Näin voi laskea omaa aikaansa. Missä tunnelmissa päivän viettää. Kuinka kauon on siitä kun eilinen meni. Se oli tässä kuin eilen ja kuitenkin siitä on niin niin kauon aikaa, kun Miika asteli vakavana eteeni ja kertoi orastavista suunnitelmistaan mennä takaisin kouluun jatkamaan opintoja. Lukemaan insinööriksi. Jotain kun tuntui puuttuvan. Kaipuuko johonkin. Mitä, mihin, miksi. Sielun kotiinko.Tämä ei voi olla ihan kaikki, täytyy olla muutakin vaihtoehtoja, mitä ja mistä sitten se kaikki löytyykin. Minä äitinä tietenkin huolestuin, etkai työpaikkaas jätä, se ei ole mikään itsestään selvyys tänä päivänä. Ensimmäisestä harjoittelupaikasta oli tullut vakituinen työ. Vaivoin päästettyäni irti peloistani sain sanottua kuule Miika "Insinöörejä on paljon, tekijöitä ei."

DSC_0122.jpg

No työpaikka pysyi ja avautui mahdollisuus metsän ostoon. Miika osti ensimmäiset omat 70 hehtaaria metsää. Myöhemmin kaiken lomassa tosiaan kuitenkin kumpikin Miika ja Joona palasivat koulun penkille, iltakouluun. Tänä vuonna viiminen vuosi, tätäkin seuratessa veljeksiä kuin ilveksiä on hymy ja ihailu ollut herkässä.

DSC_0225%20%282%29.jpg

Metsän osto oli se "right thing to do" ajan täytti ne oikeat asiat. Muistan kun uunin päälle oli tuotu iso laatikollinen käpyjä. Eipä aikaakaan kun rupesi kuulumaan outua poksahtelua, kiipesin katsomaan mitä sielä oikein tapahtuu, kävyt avautuivat. Enhän tiennyt miksi, ennenkuin Miika kertoi keräävänsä niistä siemenet. Monet kerrat kuulin Miikan mainitsevan halustaan viedä minut käymään metsässään. Päivä koitti, siitäkin jo aikaa. Olikohan äitien päivän tietämillä, kuitenkin kevät talvella. Istuuduin auton kyytiin. 

Me äidit tiedämme miltä tuntuu omien lapsien esittelessä meille, äideille, oman elämän aikaansaannoksiaan. Nuorena tai vanhana. Isoa tai pientä, aina yhtä arvokasta. Kaunista aikojentakaista puhdasta ylpeyttä käden taidoista, tekemisistä vailla mitään korskeutta, luomisen ihanuutta, jatkuvuutta. Aikasemmin oman Äitini olessa katsojan roolissa ja sitä ennen Mummuni vuorolla Äitini esitellessä omaansa. Yli satavuotiaan Mummoni vieläkin muistelessa itseään omien vanhempiensa edessä. Siinä nyt istuin minä, selkä suorana. Matkalla metsään. Mitä se on. Jakamista. Luottamista. Kertomista mitä minä olen. Näkemällä ja kokemalla, olemalla hetki osa sitä maailmaa mitä toinen on, ei kuvin eikä sanoin, selityksin vaan astumalla siihen. Kaikki vaan muuttuu jollakin merkillisellä tavalla itsellekkin enemmäksi, kun sen esittelee, jakaa sen. Heijastaa todeksi toistakin vasten.

Ohitimme metsämiehen kielellä teollisuus metsät joita hoidettiin koneilla ja se oli kyllä selvästi näkyvissä, jollakin tavalla ”päälle käytyä” metsää. Motolla aavaksi hakattuja aukeita. Lohduttoman näköisiä, raivaus koneiden ajamineen pientarineen, jossa törrötti sikin sokin katkenneet pajut. Kerkesin ihmettellä siinä, tätäkö me haluamme, tältäkö näyttää meidän tehostetun ja jatkuvan taloudellisen kasvun ajama todellisuus. Näkyykö se näin meissäkin. Yhtäkkiä maisema muuttui, jotain muuttui käsin kosketeltavan vahvasti. Saavuimme ikään kuin metsän keskellä avautuvalle puisto tielle, molemmin puolin tietä oli säännöllisin välimatkoin jätetty puu kasvamaan pientareelle jotta se kasvullaan luonnonmukaisesti tukahduttaa pajun kasvua. Kuulin myös kuinka nopeaa tien piennar puut olivat tästä syystä kasvaneet.

Jätimme auton ja jatkoimme jalan. Ensimmäiseksi tuli eteemme tuulenkaato puitten koottu kasa, jonka viereiseen metsään hakattu aava oli aiheuttanut. Miika kertoi kuinka olivat Marian kanssa kylväneet uudet puut kasvamaan meidän uunin päällä kuivatuista kävyistä irronneista siemenistä, tässä siis jatkoivat elämää poksahtelevat kävyt uunin päällä. Kävellessämme pienen tuulen kaato aukion lävitse ohitimme traktorista kolhun saaneen puun. Tästä puun kyljestä kuulin heidän valuttaneen pihkaa omiin tarpeisiinsa Marian omatekoisten pihka voiteiden tekoon, koska ruhje oli jo valmiiksi puun kyljessä. Näin lehdon joka oli jätetty koskematta, koska se oli kauriille suojaksi kylmää vastaan. Jatkoimme kävelemistä ja eteen tuli muutaman metrin mittainen puun runko. Miika aikoi tehdä katon keskeltä katkastun rungon päälle mikä oli istutettu uudelleen kannon päälle, koska oli erehdyksessä kaatanut puun jossa oli ollut linnun pesä kolo. Minulle osoitettiin myös naapuri metsän puolella olevissa puissa olevat linnun pesäkolot, tässä metsässä ne olivat suojelu puita. Hetken kiertelimme ja kaartelimme ja etsimme ”missähän oli se mun yksi suojelu puu”  ja Miika tähyili ympärilleen kävellen kuin metsään kuuluvana, minä perässä katsellen sitä. Tuossa! Edessäni oli kierteisesti kasvanut raita Paju, katsoin ylös päin Miikan kehotuksesta. Moni luulis ettei se ole hengissä, mutta sillä on lehdet tuolla ylhäällä ja osoitti latvukseen. Minun ei tarvinnut sanoa mitään. Sain nähdä metson ruoka puun, jänisten ruokinta paikan, kohdan missä kevään korvalla oli ensi kertaa tavattu käärme. Ohitin ojan jonka vesi oli niin kirkasta että kummarruin kouhaisemaan käsilläni siitä vettä, tältä maistui lähde vesi, metsän puhdistama.  Ymmärsin nyt senkin miten jalostetaan ensi luokkaista metsää, ei kaadeta niitä upeimpia vahvoja puita, vaan jätetään ne siementämään ja kaadetaan kitukasvuisemmat heikommat yksilöt ympäriltä. Opin myös kuinka hirvet eivät suinkaan ollut metsien taimistojen vahingoksi, miksi ne monesti miellettään. Hirvet olivat hyväksi, koska ne eivät suinkaan syöneet arvo puita vaan lyhensivät juuri oikeiden taimiston latvustoja, eikä haapakaan ollut tässä metsässä roska puu, se lannoitti metsä maata lehdillään. Viimeiseksi Miika kertoi kuinka oli löytänyt puukon, ollessaan täällä Pasin kanssa metsillä nuorena poikana ja osoitti yhteen suuntaa sanoi, ettei sitä tiennyt silloin, siinä seistessään, olevansa paikassa mikä vielä kerran tulisi olemaan omaa metsää.

021%20%E2%80%93%20Kopio.jpg

Joona, veljensä on kulkenut tämän talven kaverina metsässä. Pojat tuntuvat pystyvän korjaavan ja rakentavan kaiken tarvittessa ja halutessaan itse, se lienee isänsä perintöä, omin käsin ovat tehneet myös tämän metsäkärryn.

WP_20140328_001%20%E2%80%93%20Kopio.jpg

Omavaraisuus tässä ajassa on poikkeuksellista ei ehkä enää yhteiskunnan hallinoimisen kannalta suotavaakaan. Yhdessä voi omistaa vain jos kaikkea ei tarvitse omistaa yksin.

016.jpg

Isänsä Raimo on siirtänyt Miikaan suuren rakkautensa metsään. Eerik pappa on opettanut pojan pojallensa jo unohdetut käden taidot ja miten metsää vaalitaan arvostuksella ja otetaan se minkä metsä antaa, ei viedä vaan kaikkea. Ikiaikaiset merkit tämän hetken tilasta, kun metsä puhuu on näkyvissä metsämiehen silmään kaikkialla. Kiehtova metsän kukoistus säilytetään kauniisti jälkipolville hoitamalla sitä perinteisin menetelmin, vaalimalla sen omintakeista elinvoimaisuutta.

013.jpg

Haikein mielin katson saunan eteen tuotua Toivo ukin, Eerikin isän tekemien puretun lato riukujen kasaa. Ajattelin että jotain nuista on vielä tehtävä, polttaa en raski, kun silittelin kauon kauon sitten siliäksi veistettyä pintaa.

DSC_0240.jpg

Marja ämpäri painaa paljon vähemmän mitä mukana kannetut raskaat aatokset pakotetusta elämän tyylistä. Jokainen on oman tarinansa kertoja. Tässä ämpärissä lukee "tänne saa raksut kerätä mustikoita, hilloja tai puolukoita"

29122012087.jpg

Kuinka monesti olenkaan hymähtänyt kun Miika ja Maria ennen Ebban syntymää pakkasivat reppuun eväät ja kuivat halot, ottivat Rinkan mukaan ja menivät milloin minnekkin. Metsään. Varmasti kohta retket jatkuu ja Ebba saa oppia metsän rakkauden äitiltään ja isältään.

DSC_0151.jpg

Mietin monesti lapsia kuunnellessa ja seuratessani niiden touhuja, kuka opettaa ja ketä. Kuka on tullut auttamaan tänne ja ketä. Mitä tämä kaikki yrittää kertoa meille. Mitä kohti me astellaan. Pitäisikö ottaa vaarin nyt siitä mitä ollaan nähty ja kuultu.