20140111_205213-normal.jpg

Rikkautta joka ei ole kaupan, siihen ei raha pysty, sen saa vain antamalla itselleen vaatimatta toiselta. Ei ehtoja. Miikan ja Marian omassa metsässä kasvaneiden jätkän kynttilöiden valossa kylpee turhuus pois.Niin vähän tarvitsee niin paljoon.

Jotenki tuntuu että nykyään ihmisen hyväksi toteutetut kohennukset ikään kuin tehdään ihmisen vierestä, todellisuudessa se ainoastaan vahvistaa ihmisen erillisyyden tuntua ja siten heikentää yhteisö rakennetta ja sen yhteen kuuluvutta. Onko se vain vallankäytön varmistus ja ajatuskin saada yhtenäinen rivi niin hajanaiseksi ja riippuvaiseksi ulkoisista asioista. Siten saadaan yksilö pakonomaisesti kiinnittymään valtarakenteisiin, niiden sätkynukeksi. Näin tapahtuu ylemmissä ja alemmissa yhteisö portaissa. Koulussa ja kotona. Tallilla ja töissä. Luovunko omasta mielipiteestäni kuuluakseni johonki järjestöön, yhteisöön tai kaveripiiriin tai saadakseni asiakkaita? Jos sen teen mitä se minulle tuo? Tarvinko sitä, tukeeko se minun vahvistumistani, sisäistä kasvuani oikeasti vaan kasvattaako pinnallisen arvon mittaa? Kuinka paljon tarvitsen ympärilläni olevien ihailua tai hyväksyntää jos se ei ole oikeasti sitä mitä minä olen?Kuulenko kehuja, kuulenko haukkuja onko siinä ensinkään eroa?Minähän kuitenkin aina olen parasta mihin pystyn. Jos toteutan minun asemani korottaneiden ihmisten toiveet, nehän ne sitten määrävät mitä minä olen, lakkaan olemasta omaa omaisuuttani.  Ei ihme että tuntuu huonolta sopimukselta.

WP_20140116_13_21_54_Pro-normal.jpg

Revonlahden rakasta taivaan rantaa ja rajattomuuden tuntu saa siivet alle sateenkaaren eri väreillä ratsastaen

Törmään jatkuvasti eri osa alueilla kuinka ihmisiä muka hyvässä tarkoituksessa hämärään verhottuna kilpailutetaan, asuinalueita eri arvoistetaan niin julkeasti että kohteena olevat useinkin lamaantuvat koska heidän pitäisi astua ”erillaisena, erillisenä” esille puolustaakseen omaansa. Kuka kehtaa puolustaa itseään? Juuri siitä on kitketty voima ja vakuus pois jo toiminnallisena käytäntönä osoitettuna monin eri tavoin, ennen kuin astut esiin asiasi puolesta. Yhteisöjen, yhteiskunnan puolesta ja niin, jopa koulun ja tallin käytävillä tapahtuvana jokaisen tietoon saatetulla määräysvallalla, kuka käskee ja ketä.

Kumpuaako tuo kaikki kylvetty eripura ihmisten keskellä todellisuudessa siitä, että kaikki kokevat tarvetta kuulua johonkin. Siitä he että he eivät itse usko että he sinällään riittäisivät täyttämään asetetut vaatimukset tuomalla vain itsensä paikalle. Helposti pystyy havaitsemaan että osan joukkoa pään pyörivät kuin pöllön heidän käyttäessään kaiken osapuolten tarkkailuun kuka on johdolla, kuka voittaa, kenen puolelle pitää heittäytyä että on voittajan puolella. Mitä jos ei olisi voittajia eikä häviäjiä, vain ihmisiä. Oman ottelun voittaneita. Yhden miehen joukkueita.

IMG_0155_1-normal.jpg

Lilli ja Konsta maailmojen välissä.