Hetki joka vain on. Se vain on. Siinä hetkessä oleminen, niin että laskeutuu siihen hetkeen. Tiedostaa vaan sen mikä siinä hetkessä on. Se hetki ei palaa. Annetaan sen hetken vapauttaa täyttämään meidät, siihen hetkeen.

Ihmeen ihanaa tehdä töitä tässä hetkessä. Ja joskus tällaisen hetken pääsee näkemään ulkopuolisena siihen kuulumattomana.  Valmennus viikonlopun lähestyessä loppuaan puuhailin yläkerrassa tavaroitani kooten, huoneessa jossa yövyin. Kun kuulin kuinka Sirpa yläkerran keski huoneessa kuvaili miehelleen Jorille, ollen hänen silmänsä, ikkunoista avautuvaa näkymää, jossa hevoset laidunsivat. En  jäänyt kuuntelemaan mitä hän sanoi koska se hetki tuntui ilmiselvästi kuuluvan heille, kuulin vain tyynen rauhallisen äänen joka häipyi kuulumattomiin kävellessäni heidän ohitsensa huoneen läpi alakerran portaikolle. Haluamatta millään tavoin särkeä tai häiritä hetkeä joka oli heidän omansa. Miten elämä voikaan koruttoman kaunista olla. 

Me kaikki pääsemme todistamaan näitä hetkiä arki elämässämme kaiken aikaa jos vaan annamme niille tilaa. Nämä hetket ovat kallis arvoisia ja käden ulottuvillamme. Niiden tulee antaa vaan saavuttaa tietoisuutemme.

Tässä jaettavaksi ajattoman ainutlaatuisia hetkiä joiden olemassa olon paljas aitous ovat saaneet meidän sakin pyyhkimään silmä nurkkiaan.