Kuvassa Mami ja Sari, kuvan otti Jonna

Siitostamma kuin äiti maa. Lipuu kuin valtameri laiva.Laukan ajaton rullaus kuin ikiliikkujasta. Perimmältään vain ruskeasilmäinen tyttö, syntynyt hevoseksi. Nyt ymmärrän että kaikella on aikansa ja miten meitä valmistellaan tapahtumilla tulevaan, meidän ymmärtämättä miksi ja mihin meitä viedään, vaikka suunta selvä.Meidän ei myöskään tule vastustaa tapahtuvaa, eikä yrittää kääntää sitä mieleiseksemme.

Mami tuli meille ostaessani Lillin kun sitä minulle tarjottiin samaan syssyyn. En tiennyt silloin kuinka Mami tulisi opastamaan minua kuinka varsat saatetaan mailmaan ja antoi minulle tamman mallin. Kuinka monelle Mami antoi lapsensa, luotti ja luovutti omaksi. Kuljetti arpajaisvoittona ratsastuksen saaneen miehen turvallisesti elämykseen, astellen metsään. Antoi ensimmäiset ohjeet monelle ratsastuksen maailmaan.

Viimeisenä edeltävänä iltana ennen sovittua hakua, menin yö myöhällä maneesiin, hiljaiseen tunnelmaan, hoitamaan Mamin matkaan sekavin tuntein. Kerroin tulevasta vaikka aiemmin Mami oli saanut asiasta tietääkin ja tuntuikin olevan odottavalla kannalla kuitenkin tyynenä edeltävät viikot. Mami oli läsnä joka hetki rauhallisena ja varmana ottaen vastaan kaiken hoidon minkä sille annoin, se näytti kuitenkin erillaiselta, pikkutytöltä ja kun viimein annoin itseni nähdä sen ja luovutin sydämmestäni Mamin toiselle. Kääntyi se katsomaan minua lempeästi suoraan silmiin ja sanoi koko olemuksellaan ”älä itke, tiedäthän että minun tulee nyt mennä, on minun vuoroni”.

Ja totisesti sanon että me kaikki jotka olimme paikalla,näimme mustan kiiltävän tamman kauneimman ikinä, kantavan omaa ihmistään kuin olisi sitä aina tehnyt. Kuin omansa vierellä pitkän eron jälkeen.Katsoessani näiden kahden menoa kolmen päivän ajan, teki mieleni tallentaa nauhalle näkemäni, en vaan kyennyt liikkumaan milloinkaan hakeakseni kapinetta jolla olisin sen voinut tehdä. Ja jotenkin minulla ei vain ollut oikein edes mitään sanottavaa, seurata vain sivusta kuinka kaikki oli selvää. Oikea ihminen oli tullut hakemaan. Se on liian kaunista kuvattavaksi,sille ei löydy sanoja, se täytyy nähdä sielun silmin.Parempi kätkeä kaikki sydämmeen, tallennettua tietoa soluihin. Sen kanssa on hyvä astella huomiseen.

Siinä me siis taas kerran istuttiin ku kanat orrella suu auki koko porukalla, hämmentyneen ihastuneena, huumaantuneena näkemästämme. Mami oli niin upea, kaunis, säkenöivä ja niin onnellinen että pulppuaa väkisinkin ilon nauru kosketuksen kyyneleiden kanssa koko sydämmestä pelkästä ajatuksesta.

Ihmeellistä että tuntuu kuinka pitäisi pitää ja sitten kuitenkin jos päästää saakin vielä enemmän