Kerran kauan sitten näkemäni kuva teki minuun ilmeisen lähtemättömän vaikutuksen. tämä kuva oli otettu aikaan jolloin kaikilla oli oma tehtävänsä, myös tavaroilla.

Kuvassa lapio kädessä esiintyvä mies oli hiukan äreän näköinen työn odottamattomasta keskeytyksestä ja silti kasvoilta paistoi myös se että hän oli mielissään että oikein kuva otettiin. Miehellä oli jalassaan kaiken nähneet polvi taipeeseen ulottuvat nahkasaappaat joita itsekin vielä lapsena maaseudun miehillä näin. Flannelli paidan helmat oli huolellisesti laitettu sinne minne ne kuuluikin, siististi housun kauluksen sisään. Mutta housut. Housut oli paikattu niin moneen kertaan että niiden arvo ei jäänyt arvailun varaan. Niin, ne oli ne housut jotka minut pysäytti. Ne näyttivät niin kauniilta, niin tärkeiltä, melkein pystyin kuvittelemaan kuinka housut oli asetettu tuvan tuolin selkämykselle josta talon emäntä ne otti ja korjasi jälleen kerran leivin uunin lämmössä pisto kerrallaan, tuntien olevansa tarpeellinen ja tärkeä hänkin.

 

Tässä minä kirjoittelen korjattuani poikani suuresti rakastamat metsä töissä käyttämät sarka housut jotka oli jätetty eilen tuolin selkämykselle murahduksen kanssa. Hetken tarkastelun jälkeen totesin niidenkin olevan paikattu ainakin viiteen kertaan ja minä annoin housuille sen kuudennen elämän.

 

Tunnen niin suurta kiitollisuutta siitä että edes tässä vaiheessa olen oivaltanut elämän suuren onnen, tyytyväisyyden yksinkertaisuuden itseni ympäriltä. Niin, minunkin täytyi ymmärtää antaa se itselleni. En koskaan voinut ymmärtää että jotain niin suurta voi minulla olla jo.

-kv-