Koti kertoo niin paljon meistä, ei aina sitä tarinaa mitä helpoimmin luulis. Mikä on ensi vaikutelma, kummasta porstuasta lumet lakaistaan ensin omasta vaan työpaikan porstuasta vai peräti kummastaki vai ei kummastakaan? Onko se oma koti? Mitä siellä on ja miksi? Tuoko se lepoa vai stressiä? Pidetäänkö kodissa yllä diktatuuria vaan ollaanko huolettomia heikkejä. Annetaanko kodille siunaus vaan onko se vain paikka yölliseen pysähdykseen.On sanonta jos haluaa pään järjestykseen, tulee järjestää koti. Siitä on hyvä alkaa ja miettiä miten asiat siellä on, sieltä voi saada paljon arvokasta tietoa jota voi sitten hiukan järjestellä jos sen katsoo aiheelliseksi. Kaunein koti ei ole kallein, se voi hyvin olla yksinkertainen mökki siinä mitä luksus kartano.

Mietin aina lapsena miksi Mummulla oli niin erikoisen kaunista ja viihtyisää, siellä kaikki oli kuitenkin eriparia ja kaikki passas kuitenkin yhteen täydellisesti. Vaikka mitään ei tuntunut olevan liikaa aina kaikki tarvittava löyty. Kysymys olikin siinä että Mummu aina teki mitä halus, tavalla mitä halus, oli vähä niinku entis ajan rebel, pahankurinenkin ku ei vaa taipunut minkään eessä, mutta sujui mitä oli tarpeen että paikkansa pysyi. Kaikki oli jotenki hankittu itselle, rehellisesti. Luopuikin kaikesta yhtä helposti, joka oli aina jotenki ihmeellistä, miten se pystyi kaiken antamaan pois nuin helposti, kuitenkaan siltä ei loppunut mikään. Mummusta oli aina kaikille muillekkin asti koska hän ei evännyt itseltäkään tuumaakaan.

Nuorena katselee muutenki maailmaa jotenki avoin kysymysmerkki pään päällä, tunsi selvästi kuitenki selittämättömän kaipauksen suunnan. Muistan monet kerrat ylittäessäni tietä kylän puolelle pysähtyneeni Kuuselan mäellä Timillä ratsastaessani, joka käytännössä ja oikeastikkin oli minun sen ajan paras kaveri ja kulkuneuvo. Tuijottaen niskat nurin taivaalle ja vain haaveilleen kuinka jonain päivänä minulla olisi hyvä mies, lapsia ja eläimiä. Hevosia, kissoja ja koira.  Jotka kulkivat kuvitelmassa vierelläni, sellaisena sen halusin nähdä ja niin näin. No, ne sain, enemmänkin. Muistan kuinka lapsesta asti haaveilin opettavani hevosia ja ihmisiä. Milloin näin tapahtui mielikuvitus joukoille, milloin enemmän tai vähemmän pakko värvätyille kaikenkarvaisille kohteille. No niinhän siinä kävi että ajauduin tälle tielle.

Minä ja moni muu varmasti muistaa kuinka istuin tuulettimen edessä kahvikuppi kädessä, pysähtyneenä ikkunasta avautuvan näkymän eteen navetalle päin. Kuvittelin mitä kaikkea maatilan omistajana tekisin, korjaisin, uudistaisin. No voiko olla mahdollista ja olisiko vieressä tapahtumien kulkua seuranneet edes itsekkään uskoneet, että se päivä koitti.

Nyt ihan viimeiset vuodet tapasin itseni monesti johonkin merkilliseen muutoksen tai paremminkin päivityksen tarpeeseen pysähtyneenä, istumasta tai makaamasta lattialla katsellen rakentamamme talon kattoon, lattiaan. Haaveilin mitä kaikkia muutoksia tekisin jos raskisin kehtaisin ja rohkenisin. Kun yhdessä rakensimme tämän talon olimme työttömiä, hoksasimme tienaavamme aika paljon rakentamalla itse talomme. Siihen aikaan Pasi oli kaikessa mukanamme ja mitä meijän hommista, ei talon rakentamisesta, eikä kaiketi muustakaan olisi tullut ilman Pasia. Taijettiin kumpikin Raimon tarvia sitä tahoillamme. Rakennusaika kuten lasten saantikin on mielenkiintoista aikaa. Välillä otettiin yhteen, jompikumpi kaasutteli tiehensä, mutta hetken päästä taas naputettiin. Talo valmistui huippu nopeasti kuten kaikki muutkin projektit, jahka ne saadaan vaan alkamaan. Jotenki silloin ei edes malta hädin tuskin nukkua. Jossain määrin tämäkin koituu ongelmaksikkin, kun maailmassa ei oo mitään muuta ku nää sillä hetkellä käsillä olevat projektit. Joistakin asioista en tinkinyt, kuten reitti olohuoneen ja keittiön läpi eteisen kautta että lapset saavat juosta ympäri ja ulkoa piti näyttää ja tuntua just siltä laudotusta myöten, mutta siinä se paljolti olikin muut ratkaisut oli jonkin asteisia kompromissejä. Miten ois järkevää, maltillista, mitä joku muu haluais nähdä meillä, mitä oli tärkeää näyttää muille, mitä meillä olettettiin olevan, kuvastais kuvitelmissani parhaiten täyttävän tarvittavat kriteerit muiden arvioivissa silmissä.

Muutamia vuosia siinä meni, niin että katto tummu ja lattiakin oli riekaileina, keittiön tasot hanoja ja uunia myöten rikki.  Olin kasvanut omaan muutokseeni ja annoin itseni muuttaa katon ja lattian. En enää ajatellut että, kyllä minun pitää olla kiitollinen kun on katto ja lattia. Koska olinhan minä kiitollinen, kysymys ei ollut siitä vaan jostain ihan muusta. Kaikki oli jo päässäkin valmiina. No siinähän se nyt on kaikki tehtynä. Aloitekkin saatiin samaan tapaan kuin kaikki muukin tuntuu saavan. Innostus kasvoi Miikan ja Joonan joukkoineen laittaessa omia talojaan ja viimeinen tikki tuli kun Maria hengähti että ”teillä näyttää kestävän”, eteisen laatatki oli ostettu jo parisen vuotta sitten, kotia päästyäni rupes sorkka rauta heiluun.

Sanovat ettei kukaan pysty maalaa kattoa siveltimellä, liian iso homma, on helpompi laittaa uus katto mp levyistä, koska telalla sitä ei saa peitettyä. Kumma ku kaiken pitää tapahtua nykyään nii helposti? No minä aloin vain maalaamaan yks kohta kerrallaan, senkin tein ku Sari oli tuumannut että katto kyllä pitää maalta ennen lattiaa, sieltä tuli sekin potku eteenpäin ja siihen tartuin. Aattelin kaikessa hiljaisuudessa, et ootahan ku tuut töistä nii katto on vaihtanu väriä, näin minä kilpailutan ja motivoin itseäni. Surkeimmaksi muistoksi jäi se, ettei Sari tullutkaan tallille sinä iltana ja jouduin malttamaan ja odottamaan "subrising moment" seuraavaan päivään. Ylipäätään mitä ylitse pääsemättömämpi eniten vastenmielinen homma, alan vaan tekemään asiaa ajattelematta, tunteilematta yhdestä kohden ja hetken päästä se kaikki vastenmielisyys muuttuu etenemisen myötä helpotukseksi ja päätökseen saattamisen myötä mielekkääksi ja koko asia on positiivisesti päälaellaan.

On se jotenki uskomatonta miten tajuaa kuinka kaiken tarvii saada synty, ajatuksesta, ravintoa ajatuksen kertaamisesta. Kuinka kaiken myös täytyy olla yhtä sisäisen dialogin kanssa. Tarvitaan varauksetonta näkemystä. Tarvitsee nähdä itsensä siinä. Kuulua siihen ajatukseen. Uskoa sen itselleen. Siellä ei ole sijaa vaatimattomuudelle. Siellä on itsen arvostusta ja lupausta. Siihen on täytynyt itsensä merkitä. Vain siten se on mahdollista. Vain siten voi maailma tasapainottua olemaan yhtä näkymän kanssa jota katsomme. Näkymän täytyy olla olemassa. Kaikkeen mihin haluamme, pystymme. Hetken aikaa kun tutkii työkaluja, haastattelee kokemusta omaavia. Kartuttaa tietoaan saatavalla informaatiolla, kaikki apu mikä on tarpeen löytyy kuin taikaiskusta läheltäsi. Näin tämäkin sai synnyn ja tapaat itsesi tekemästä asioita, mihin et olisi ikinä uskonut pystyväsi. Tai siis, uskothan sinä, että pystyt mihin vain. Jos, haluat.

aa%282%29.jpg

Ja jotenki kaikki vaan tapahtuu oikiaan aikaan. Lopulliset päätökset syntyvät vasta kun ne ovat täysin valmiit, sitä ennen ne ovat käyttökelvottomat. Antaapa päivän kulua jos toisenkin, jos tarpeen. Kyllä sen sitten tietää varmalla kun asia on saanut lopullisen muotonsa. Sitten sitä ei tarvitse puntaroida. 

b.jpg

Monet kerrat olen yrittänyt kuvitella ja nähdä itseni kilparatsastajana, olen kokenut paineen siihen eri puolilta ympäriltä eritavalla minuun iskevä nii kovana, kun ois nii hyviä hevosiaki. Mutta siitä ei kertakaikkiaan ole tullut mitään. Siellä ei vaan ole mitään mikä minua sytyttäs ja vetäis tavalla jolla täytyis jotta siihen panostaisi. Haluan tietenki että hevoseni ovat hyviä, tosi hyviä. Mutta hyviä missä? Nopeudessa, kauneudessa, hitaudessa... Kilpailun ilon ja yhteen kokoontuvan yhteisöllisen tunnelman käsitän kyllä, kaipaankin sitä, joskus valtavastikkin, ikävöin kaikkia mahtavia tyyppejä etelässä, kilpailujen maailmassa. Suon sen mielihyvin niille joille sen merkitys on kaiken kattava. Minulle kuitenkaan se ei aja ohi olla oreille, tammoille ja varsoille minun maailman mukainen. Aika on niin rajallinen. Resurssit ovat rajallisia. Täytyy keskittää siihen mikä on tärkeintä, ettei olennainen kärsi ja se mitä jää käytetään kyllä tehokkaasti.

b%20%282%29.jpg

Moni huomas aina täsä sijainneen kaaren ensi kertaa. Moni luuli minun vaihtaneen keittiön kaapin ovetkin. Pesin ne..harmillista vähän että tällä tavalla tuli tämä vaillinainen siivous into esille, ehkä kaikkeen ei kuitenkaan kannata elämää tuhlata. Ja eihän se oli edes minulle mahdollista sukeltaa keskelle remonttia yli kolmenkymmenen hevosen keskeltä jos ei ois tätä sakkia olemassa. Kesä loma mielekkäästi vaihtui rempaksi ja Johanna taas järkkäs nii et sain sukeltaa täysillä työkalulaatikkoon.

b%20%283%29.jpg

Hyvä käyttö esine ei vanhene koskaan. Kuinka ne voidaankin tehdä niin erilailla, Tehdäänkö tänään juuri mitään kestämään? Vanhan ison kaapin vaihdoin haltioituneena aikoinaan Mirjalta Henrikin ja Kristianin äidiltä. Apteekki kaappi löytyi puojista hylättynä. Naulakot on tehnyt Jaana. Kauppa kassit painanut ja värjännyt Johanna. Kun kesällä maahantuojaltakin oli loppuneet heinä paalaimen osat, teki Joona ne itse ja miehet korjas. Paalain on parempi kuin hankkiessa. Kyllä omissa käsissä on voimaa.

c%20%282%29.jpg

Jokaisella täytyisi olla paikka johon palata, paikka mikä on auki, missä odotetaan aina saapuvaksi. Minne voi aina tulla. mistä voi lähtä. Mikä on olemassa vaikka antaa itsensä elää omaa elämäänsä eikä pidä paikasta kiinni. Keittiössä on keskusteltu, kuultu, kauhisteltu, kiistelty, kannateltu, kiitollisena kaikesta. Kaikella on aikansa, mutta aika ei häviä eikä hävitä mitään. Haluaisin ajatella että kaikilla on mahdollisuus palata jos haluaa, meidänkin keittiöön.

c%20%283%29.jpg  c%20%284%29.jpg

Uunin päällä kuivuu millon mitkäki saappaat ja sukat ihan kuten vanhaan aikaan, se on lohdullista, toivoa antavaa tulevaisuudelle. Maatilan elämä on vuoden aikojen kiertokulkua siinä missä korjaamista tuntuu aina piisaavan, toisesta päästä saa alkaa kun toisen saa valmiiksi. Pöydällä hevosen juomakupin liitin.

c.jpg

Missä ikinä kohtasin oikeaa kiveä, spektroliittia, tuntui vastustamattomalta painaa kädet siihen ja tuntea miljardien vuosien puristunut energia siinä, aivan yli ymmärryksen. Nyt lasken käteni siihen joka aamu, omassa keittiössä ja lumous ei ole haihtunut.

c%20%285%29.jpg

Isännän paikkaan tarvitaan vaimon lupa se on jokaisen miehen etuoikeus, eikö olekkin? Meidän naisten etuoikeus on taas mies jolle sen voi antaa.

d.jpg

Tila on tärkeä asia, pienessäkin tilassa voi olla valtavasti tilaa ja suurissa saleissa voi tulla ahdasta. 018%20%E2%80%93%20Kopio.jpg

Tässä lankutusta eilis illasta. He eivät rukoile vaikka sitäkin tällä lattialla kyllä tehdään, rukoillaan täydestä sydämmestä. Rukous kuullaan aina, me emme vain voi päättää miten siihen vastataan. Sielu ja keho tarvitsevat oman reeninsä voidakseen hyvin. Kukaan ei voi päättää eikä määritellä millainen rukoukseni on, se tulee omanlaisena kultakin, sisältämme. Miksihän suomalaisen on niin vaikeaa ilmaista, tunnustaa tai antautua avoimesti henkiselle tarpeelleen, kun taas kehon tarpeet ovat niin iisiä ja korrektia ja hyväksyttävää.

006.jpg

Minun kirjasto huoneeni, Rakastan kirjoja, niillä voi antaa hetken itselleen rasittamatta ketään muuta, oman ideologian tukikirjasto. Yksi kaikkinaisia käsityksiä hevosen maailmasta avannut lahja kirja on John Lyon on horses, ensimmäisellä sivulla on Leenan omistuskirjoitus. Lukemattomat muut tärkeät kirjat ovat edeltäneet ja seuranneet hyllylle monelta unohtumatomalta  kohtaamiselta. Monistus koneella otin kopiot olohuoneen boordista paikkasin repeämät koska halusin säilyttää vanhan, paikkasin osin vanhat seinä maalit sekoittamalla ja sävyttämällä maaleja vastaamaan entistä, tämän seinän kuitenki maalasin uudella poikkeuksellisen kauniilla pehmeällä aurinkoisella keltaisella antamaan uudenlaista hohtoa tilalle. Kaiken vanhan korjasin minkä halusin säilyttää, kaiken vanhan vaihdoin josta halusin vapautua.

d%20%286%29.jpg 

Tän upean laatan voi lukea Annan rohkaisevien sanojen ansioksi "tietenki laitat, sehän on aivan sun näkönen" Kaikki ihanat hullut poikkeuksellisen hyviksi osoittautuvat päähän pistot eivät toteutuisi jos ei olisi rohkaisijaa.

d%20%285%29.jpg

Ensimmäisen näistä sain kauon kauon sitten Piialta ulkomaiden lennoilta, nyt niitä on seitsemän, kaikille chakroille antamaan väriä,voimaa, vapautta.

d%20%282%29.jpg

Telkkari ei juuri aukea enää, ikään kuin unohdettu kapistus. Seinillä vanhat maalaukseni, joista ilmenee syvä kiintymykseni täysiverisiin arabialaisiin. Vitriinissä on kallisarvoista ystävyyttä, rakkautta vuosien ajalta esineissä, kivissä. Raimo vahvisti vanhan senkin kantamaan akvaarion painoa. Kalat ovat yksi suuri rakkauteni.  Monesti ihmettelenki ihmisten sydämmettömyyttä meren eläviä kohtaan.

d%20%284%29.jpg

Rinka käytti aina lojumaan jäänyttä tyynyä. Miksei koiralla voisi olla omaa tyynyä? Kumma ku tuommonki kestää aikaa oivaltaa, antaa iloa ja rakkkautta niin helposti. Antaa koirallensa oma tyyny kun sitä kerran kaipaa.Pitääkö meidän aina miettiä miten ruukataan toimia, ennenkuin toimimme vaikka tarve olis kuin ilmeinen ja seikkaperäisesti ilmaistu. Koiran alustan on muuten ommellu Essi ja alusta on rikki menneen vanhan sohva superlooni.

i%20%282%29.jpg

Saanko esitellä viherhuoneeni. Joitaki vuosia sitten tajusin että kuka on se joka määrittelee viherhuoneen koon?..minä. Seinällä Riikan kuvaama jokavuotinen valloittava almanakka highlandien elämästä. Kukkien keskellä istuu rauhaisa Buddha. Johanna sanoi niin kauniisti kuinka kaikille elämän eri osa alueille on voima paikkansa.Uskonto on minulle asia jota älköön kukaan ihminen pysty rajaamaan toiselta pois. Se kuuluu kaikille, Sillekkin joka istuu savannilla tummuvan yön vartiossa eikä koskaan ole siitä kuullutkaan mutta sydämmessään tietää sen.

i%20%285%29.jpg

Uskokaa tai älkää mutta muutamat kukat on kukkinu yhteen menoon muutaman vuoden, en tajua miten, mutta muistan aina kiittää suomastaan ilosta.

i.jpg

Miika tuo aarteita aina luonnosta, unohdetuista helposti unohdetuista ohitetuista asioista. Tässä yli satavuotias puu jatkaa elämäänsä seinä amppelina ja on aarre. Kaappikin sai uuden paikan ja tehtävän vähän piristettynä turkoosilla. Takana Heidin ikuisuus "jälki" rakennusajalta, joita yhdessä naurettiin, siniseksi maalattu laasti tiilien välissä.

h.jpg

Glamouria tarvii ihminen tarpeellisen määrän, jos se löytyy vessasta, niin silloinhan tuntuu että on lomahotellissa joka päivä? Näille väreille olen inspiroitunut Sarin maulla.

h%20%282%29.jpg

Joona huolehtii yhtä lujasti aina että kaikki tulee tehdyksi kunnolla ja viimisen päälle, vaikka omasta taskusta. Vessan lattia saatiin kuin uudeksi saumaamalla uudestaan ja vaihtamalla rikkinäisten tilalle uudet laatat jotka olivat olleet kaikki nämä vuodet jemmassa, varmuuden vuoksi, joskus siis jemmatki on hyviä eikä vain nurkkiin säilöttyä tavaraa.

f%20%284%29.jpg

Ensimmäisen kännykän voitin freestylista ja tietokoneen toi Mimi, nyt virkaa tekee seuraajat, näyttö on Murulta lainaan tarjottuna tarpeettomana. Seinällä on yksi vanha lauta jonka sain valita Johannan isältään pohjoisesta saamistaan laudoista. Kauon oli lauta vailla tehtävää. Kolvilla poltin lautaan Raamatun sanat jotka nousivat manna lapuista päivänä jolloin ranchi heräsi eloon kuin Feniks lintu. Tämän minä olen puhunut, jotta teissä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus mutta olkaa turvallisella mielellä minä olen voittanut maailman. Joh.16:33.

f%20%282%29.jpg

Kaikki haastavat jutut teen aina aamunkoitossa. Aikainen aamu on minun aikaa. Aikaa hiljaisuudessa, tilassa jonka kokee vain aamun sarastuksessa.

f%20%283%29.jpg

Joka ikkunalla yksi hevonen...Maasta pistävien kuusten runkojen juurella on minulle kerrottu Raimon ja muiden Revonlahden poikien bunkkerin sijainneen. Yritykseksi jäi Elvin häiritä poikien omaa maanalaista maailmaa ruoka ajoilla ja tais yks jos toinen käydä huutelemassa maanpinnalla, turhaan. Altti taidettiin päästää joukkoon ja taisi muistaakseni renkikin päästä veljeyttä kokemaan.

f.jpg

Seinällä hehkuu vuodesta toiseen Vienon, Pomon siskon(Raimon äitin) tekemä ryijy" lemmejoella paistaa kuu" Vieno kertoi käydessään meillä että teki sen kaikille muillekkin ja meillä se on vain seinällä. Vanhan sohvan päällystytin verhoojalla ja ajattelin näin omalta osalta tukea perinteikästä käsityöläis ammattikuntaa. Työhuoneen vanhat tuolit päällystin itse.

j.jpg

Aidot valokuvat ovat Leenalta ja Hippo tietenki Mialta, Rouvalta sain onnellisesti vanhan yöpöydän jonka oli löytänyt kierrätyskeskuksesta, vuos kaks sitten sekin. Yöllä hiljaisuus laskeutuu New Yourkiin. Valot palaa...minä katoan jonnekkin..Mistähän lie sekin suuri rakkaus, katsella valoja ikkunoissa niin ettei saa nukutuksi elämykseltään. Ikinä en oo siellä käyny, läpi kulku matkalla olen ollut sen hillittömän ison lentokentän kautta. Siinä makaan, katselen, ajatus haihtuu, olen jossain, matkalla... Kuvitella miten siellä tuolla ja kaikkialla on yksi elämä monien joukossa, ihan oma. Vain tieto ja tuntu siitä saa kokemaan kaiken yhtäaikaa kaiken kanssa. Kaikkien maailmojen sulatus uuni New Yourk. Siksikö se niin kiehtoo, siellä on meidän nostalginen kaupunki minä. Siihen on hyvä sammua, unessa katoan sinne jonnekkin, jossa minuudella ei ole rajaa. Missä mielen kokijan koti ja levähdys. Olemattomaan tilaan jossa olen kuitenkin.