073%20%E2%80%93%20Kopio%20%E2%80%93%20Ko

Rakastuminen on yksi kauneimmista asioista maailmassa, kuitenkin monesti jossain vaiheessa huomataan että talossa asuukin kaksi toisille täysin vierasta ihmistä. Kuinka näin voi käydä niin monelle. Miksi meillä ei ole aikaa, edes hetkeksi, katsoa toista oikeasti silmiin.Tässä on nyt mahdollisuus, miten aiomme sen käyttää.

unnamed%5B4%5D%20%E2%80%93%20Kopio.jpg

Ensi arvoisen tärkeää on arvostaa ja kunnioittaa toisen tärkeitä asioita, pieniä ja suuria. Antaa vapaus omiin harrastuksiin ja unelmiin. Kysyin Raimolta vähän aikaa sitten mikä tekee hänet onnelliseksi. Jahdissa käyminen. Ikiaikojen jäljet miehessä, suojella perhettään ja tuoda ruokaa. Mennä metsiin. Siellä mies käy hakemassa maan voimaa.

Ennen halusin kaiken tapahtuvan oman mieleni mukaan, en siksi että olisin ajatellut että kaiken pitää mennä minun mukaani. Vaan siitä yksinkertaisesta syystä että uskoin lujasti sen olevan ainoa oikea todellinen tie, johon meidän olisi syytä itsemme sovittaa. Kirjoittamaton laki jonka ohjeistuksessa ja sääntöjen puitteissa suhdetta arvioidaan. Jota olisi syytä seurata jotta kaikki tapahtuisi oikein ja onnistuisimme. Niin kuin elokuvissa. Tarinoissa. Ongelma oli että silloin kaikki tuli sisälle ulkoa käsin eikä sisältä ulospäin. Elämä ei ollut enää tarina vaan tarinasta tuli elämä. Jota on raskasta näytellä ja huolehtia että kumpikin pysyy mukana omissa rooleissaan. Saatamme yllättää itsemme toteuttamasta toisen tahon mielikuvaa rakkaudesta. Rakkaus itsessään on paljon enemmän.

kuva%20%284%29.jpg

Hyvässä muistissa on kuinka olisin aina nuorena halunnut mieheni Raimon rakastavan minua, minun tavallani, enkä nähnyt kaikkia niitä tapoja miten hän ilmaisi niitä ihan kokoajan. Ja jos olisi, olisinko sitä huomannut tai tarttunut hetkeen, niin kapea alainen oli näkökenttäni. Viimein viimeisenä vaihto ehtona päästin irti omista kuvitelluista kehyksistä mitä luulin kuuluvan rakkauteen, niin paljon halusin olla onnellinen. Hellitin kiinni pitämistä väkisten aavemmaisesta mielikuvasta. Avauduin tuntemattomalle. Opettelin vastaamaan ilman kipua, ilman että asetuin niihin. Astumaan luottavaisena eteen. Pitämään toista kädestä kiinni, niin että tunsin mistä pidän kiinni. Poimin kaiken mikä muistutti jonkun suuren olemassa olosta, nuorissamme, heidän keskinäisissä rakkauden osoituksissaan ja tavasta pitää huolta suhteestaan. Opin myös. Mitä tahdot rakkauden löytävän, sitä sinun täytyy olla. Se ei voi löytää sinua jos et ole itsesi näköinen. Se etsii näköistään. 

Syksysin matkaamme aina jossain vaiheessa tutun tavan mukaisesti hirvipeijaisiin syömään. Perheen ja tietenkin silloisten työharjoittelijoiden kanssa. Tavanomainen riita sai alkunsa jostain olemattomasta asiasta ja rupesi valtaamaan sijaa. Sitten kaiken keskellä tapahtui jotain odottamatonta. Yhtäkkiä tunsin että sainkin tilaa minun ja asian välille. Ei tuntunut enää tärkeältä, kuka väittelyn voittaa. Tarve osoittaa jotain haihtui ilmaan. Väittely ei tuntunut kykenevän vetämään minua mukaansa entiseen malliin. Asia joka ennen tuli ikään kuin päälleni, hiipui hiljaa pois edestäni. Jäi jäljelle ainoastaan sisältäni kumpuava ihmeellisen tyyni ja vakaa olotila, joka tiesi varmasti mitä sanoa rauhallisesti. Rakkaudellisesti. Tilanne oli niin voimallinen ja jäi mieleeni, koska ensimmäistä kertaa pystyin tarkastelemaan itseäni ja kokemustani tietoisesti suhteessa oman mieheni kanssa. Hämmästymään voimaa jolla se kaikki ilmassa oleva harmaus, vaan haipui pois. Kahden erillisen, vieraan valtataistelu loppui, yhden täytyi ensin päästää irti, että sen olisi mahdollista loppua.Tarve olla oikeassa, hänen olevan ”minun” mieleni mukainen menetti merkityksensä ja aloin tutustumaan todelliseen Raimoon ja rakastuin.

kuva%20%283%29.jpg

Rupesin ymmärtämään että minun pitää uskaltaa puhua totta. Sanoa mitä en uskalla sanoa ja ymmärtää että sanon sen vaan mikä minusta tuntuu, puhun vain itsestäni kun puhumme. Ymmärsin että minulla on valta muuttaa vain itseäni. Kertoa miltä minusta on milläkin hetkellä tuntunut. Jos olen käyttäytynyt huonosti, kerron rehellisesti mikä tunne sisälläni siihen johti.  En puhu antaen ymmärtää, vähätelläkseni, manipuloiden, muuttaakseni jotain, selittääkseni. Osaan olla väärässä. Osaan pyytää anteeksi. Enkä menetä rakastettavuuttani siinä, että paljastan, että tarvitsen rakkautta. Halusin taas olla sellainen nainen mihin Raimo rakastui ja Raimon se sama mies mihin minä rakastuin.

030.jpg

Kerran kauan sitten maneesilla sanoin Unin Kaisalle, ajatteleppa kaikkia niitä rakkauslauluja, romanttisia kertomuksia, kuinka mies rakastaa naistaan, mistä ne oikein puhuu, ei niitä oikeasti ole olemassa. Tavatessamme pitkän ajan jälkeen kysyin muistatko kun sanoin sulle siitä, Kaisa muisti. Minä sanoin, kuule mun täytyy kertoa sulle että olin väärässä. On sitä. Oikeaa rakkautta on oikeasti olemassa.

035.jpg

Ymmärrän jälkeen päin ettei tarvitse katua mitään, olen tehnyt aina kaikkea mitä olen halunnut. Ennen halusin lujasti sitä mitä kohti menin, sitten halusin jotain muuta ja vaihdoin suuntaa. Huomisesta en tiedä, mitä haluan. Mitä minusta halutaan. Se mitä tiedän, on se, että se on hyvä. Meille kaikille parasta. Minä uskon että kun pysyn totuudessa. Kaikessa. Luotan että sen ohjaamana kuljen aina oikeaan, rauha pysyy minussa.

033.jpg

Uutena vuotena tulin hetkeksi sisälle Vanhantalon pirtistä kesken ilon pidon vain vähän ennen kahtatoista, kootakseni itseäni omissa oloissani tovin. Ovi kävi ja Raimo tuli perässäni viereen, seisoi siinä hetken hiljaa ja kysy,Onko joku? Ei... Lähetään ampuun raketteja. Joo tuun mää...Tyttöjen kans vaihdettiin ajatuksia ja mietteitä vielä hetki ja käveltiin perään. Kun saavuimme Toivolan taakse kentälle, jo hiukan yli kaksitoista. Joku huusi. Kaikki paikalla! Raimo, kääntyi meihin päin sieltä kaempaa rakettien ampumis paikalta. Onko kaikki? On kaikki! Surkiaa mutta tiedän että se tarkotti mua. Raimo kääntyi pimeydessä edessäpäin taas rakettien puoleen, sytytti ensimmäiset raketit jotka kiitivät taivaalle. Ja minä, minä itkin, äänetöntä itkua ilman kyyneleitä.