Tuntuu erikoiselta ettei ymmärretä, että niin kauan kun suljetaan silmät totuudelta, riistetään eläimiä, poljetaan niiden oikeuksia, näkyy se omassa hyvinvoinnissa täsmälleen samankaltaisena. Eläinten kohtelu peilaa aina omaa tilaa ja siihen esitettävistä vaatimuksista. Tai kuin ei pysty kohtelemaan, antamaan ehkä arvoa ollenkaan. Se on jopa näkyvissä kaikissa eri maanosissa. Kuten maan osa kohtelee eläimiään, kohtaa kansa itsessään saman. Ihmisyyden arvo on suoraan verrannollinen eläimelle annettuun arvoon, riippumatta oliko siitä sitten itse tietoinen vai ei. Suur vallassa Amerikassa on kaikki viety eläinten kanssa yhtä pitkälle äärimmäisyyksiin ja on löydettävissä kaikilla elämisen tasoilla, kuin ihmisenkin. Feikki ja illuusio kuvissa ja kehossa antaa harhaisen käsityksen saavutetusta täydellisyydestä. Itämaissa näet kadun varsilta löydettävien eläinten tulevan kohdelluksi yhtä arvottomasti kuten kansalaisetkin ylemmiltä tahoiltaan. Eläimen asema ei ole yhtään kummempi kuin ihmisenkään. Kiinassa eläimen henki on yhtä halpa ja karu kuin ihmisenkin. Venäjän hevosilla on samanlaiset olot kuin isännillään. Tuotannon ja teollisuuden tulevaisuuden maissa, pohjois- maissa kohtaat samat ongelmat ja olot hevosilla kuten maansa asukkailla. Hyvinvointi Suomessa hevonen kohtaa monesti elintaso kohtalon ja ilman oman sisäisen paranemisen oikeuksia, se selviytyy kuten ihminenkin tai sitten ei. Eurooppaassa samat yhtäläisyydet ovat löydettävissää kansakuntien väestössä kunkin maan kohdalla. Kuinka joku voi kuvitellakkaan että se mitä jättää taaksensa ei löytyisi edestä.
Billy jälleen kotona, Turvassa. Kaikkien rakkaitten ympäröimänä.Kempsuki taas vierellään. Lupa olla hyvä. Lupa olla terve. Pienestä oli kiinni. Aina ei kerkee ajoissa. Mitä tästä kaikesta voi sanoa? Ei mitään. Olla vain onnellinen että Billy on tässä nyt.
Mitä sillä on väliä mitä toiset ihmiset sanoo tai ajattelee? Miksi sillä pitää itseänsä kiusata, tarviiko meidän olla kuoleman portilla ennen kuin käy tarpeettomaksi murehtia toisten sanomisia, senkö tarvitsemme vapautuaksemme? Kuka sano ja mitä sano, kaikki kulkee siellä missä kuuluukin kulkea milläkin hetkellä, omalla kasvun paikallaan. Ilkeys ja kateus, toisten päälle asioitten vierittäminen ei tunnu loppuvan tästä yhdeltä osaltaan valitettavan vihamielisestä maailmasta. Ymmärrys siitä huojentaa olimmepa kokemassa sitä puolella millä hyvänsä, että se joka sinne ajaa ja kaiken takana on, on aina pelko. Onko edes olemassa tarkoituksellista vahingon tekoa? Voimme miettiä miten suhtaudumme siihen. Voimme toimia kuten hevoset ja muut eläimet ravistellaan raskaat energiat pois, eivät ne edes kuulu korkeimman luomakuntaan, eläimet näyttävät hyvää esimerkkiä, ne eivät kanna kaunaa eivätkä haudo asioita. Kun on ajatus pois on myös merehtiminen siitä mennyttä. Lisätään rakkautta maailmassa, aloittamalla itsestämme, omilla positiivisilla sallivilla ajatuksilla. Lakaten varjelemasta ympäristöämme totuudelta, kun tiedämme sen koskevan, vaikkakin parantavasti koska silloin paranemme itse sen mukana.
Niin kauan kun syytämme onnettomasta olostamme jotain muuta, kuin joku toinen olisi syypää pahaan oloomme. Niin kauan kuin pidämme jotain muuta vastuullisena tilanteestamme, asetamme itsemme toivottomaan tilanteeseen, olemme jumissa. Koska silloin ei ole olemassa ratkaisun mahdollisuutta. Ratkaisu ei ole meidän käsissämme. Koska avain onneen ei ole itsellämme, vaan jonkun toisen hallussa, tilanteelle ei voi mitään.
Milka ja Mami, rakkaita, rakkaita niin rakkaita.
Kun joutuu keskelle kokemuksia, joita on vaikea hyväksyä, on hyvä muistuttaa itseämme millä on suurin parantava vaikutus, anteeksi annolla. Sitä ei koskaan tiedä milloin tarvitsemme sitä itse. Caroline Myssin jakama tarina yli yhdeksän kymmentä vuotiaan äidin ja tyttären välisestä keskustelusta heidän osuessa syömään samaan paikkaan, viereiseen pöytään. Siinä ruokaillessaan tytär jutusteli niitä näitä ja kunnes keskustelun sisältö kääntyi menneisiin,. ”niin,.. sinähän muistat millaista isän kanssa oli,..!?..Sinullahan oli aivan hirveä avioliitto isän kanssa!, äiti oli vaiti pitkään, selvästi kovasti yrittäen muistella. ”..En muista?.” Tähän tytär. No se "oli" aivan hirveä,.. ”..niin, mutta en muista..?” Tytär jatkoi avioliiton kuvausta. Äiti katsoi kiinteästi tytärtään toiselta puolelta pöytää ja yritti kovasti muistella. Hän laski hetkeksi katseensa alas ja nosti sitten päänsä hitaasti ylös ja katsoi suoraan tyttärensä silmiin ja sanoi ”muistuta mitä rakastin hänessä? Tuli täysin hiljaista. Pysähdystä seurasi ilmaan jäänyt tyhjyys., hetken ja ikuisuuden päästä tytär jatkoi. Hiljaisella madaltuneella äänellä hän sanoi ”sinä pidit siitä, kun hän kiusoitteli aina sinua” .. ”ja., siitä kuinka hän toi aina ruusuja syntymäpäivänäsi sinulle”
Free Billy https://www.youtube.com/watch?v=1rWei8NZJEg
