Tänä kesänä vaikuttavinta oli se että enää ei tarvinnut ollenkaan yrittää ylittää itseään tai tehdä enempää, extraa kuin valmiuksia tai voimia oli, tai ylipäätään vaatia tai toivoa mitään olematonta itseltään kuin muiltakaan. Kaikilla tuntui löytyneen oma alue missä loistaa ja olla riittävä, jossa oli tilaa,myös lupa tulla paremmaksi. Joka päivä oli hyvä päivä. Joka päivä oli yksiselitteisesti parasta, täyttä.

Toiseksi ymmärrän että on helppoa olla yksin mutta että olla yhdessä ja oppia itsestään toisilta. Tarvitaan aina vastakappale löytääksemme kipu kohdat joita meissä on, mutta ne eivät vaan tunnu ennen kuin joku niitä koskettaa, ihan samalla tavalla kuin jonkun toisen sormen painallus auttaa tunnistamaan kipeän kohdan selässämme meille ja punainen ei pääse hehkumaan ilman vihreää. Sanoessamme Auts! Ei hoito lakkaa eikä vihreää viedä punaisen vierestä pois vaikka se hehkuu.

Ranchin pihamaalla pyörähtää moni kesän odotettu vierailija. Nuoruus vuosien kaveri Karse ja hänen naisensa. Menopelitkin ihan samat kuin ennen pojilla mopot ja mulla poni, nyt vaan astetta isommat ja quartteri Karsen tyttären alla. Mutta jotenki hyvät tyypit eivät vaan muutu, ne ovat sitä aina.

 

       

Missä mitataan se ääretön kauneus mitä näet? Miten se kerrotaan? Esteri, Marja ja hänen valloittava perhe.

 

Ensin pussataan ja sitten ollaan vaan tyytyväisiä, niin näin meillä, miten teillä? Saanko esitellä Muru, aivan kuten hevosensa Fanni täysveri arabialaisen ja suomen hevosen risteytys, yhdistelmä eleganssia ja glamouria yhdessä boheemin maahis henkisyyden kanssa.

Muru jäi Muruksi vaikka ristimä nimi on ihan toinen. Hetki sen jälkeen kun hän oli eka kerran vieraillut ranchillä ajaen Anjalan koskelta kahville Revonlahdelle, pyysin Johannalta murun puhelin numeroa, tarkoitin meiltä lähtenyttä varsaa jota kutsuimme Muruksi ja hänen omistajansa puhelin numeroa. Sain sen ja soitin numeroon, sama poika vastasi joka oli vas ikään meillä käynyt. Sain kuulemma Murun numeron, vaikka Johanna oli ihmetellyt mihin sitä tarvin. No, siitä asti Muru oli Muru meille kaikille. Kovasti yli vuosi on nyt kulunut, kun Johanna vakuutti, miehen joka hänen elämäänsä tuli kuulua, täytyi tulla hakemaan hänet ranchiltä. Ei voisi olla siihen paikkaan enempää kuuluvampaa kuin Muru. Yhtään enempää kuin tiesin niin varmasti kun tämä pitkä poika asteli tallin käytävää pitkin reppuselässä, että jaahas, tässäkö on nyt se Johannan mies.

Samaan aikaan kun joillekkin ei riitä mikään, ei traktorin koko, ei koko kylän maat, ei kauppakeskuksen koko, ei saavutukset eikä nautinnot. Palaa toinen puolisko hiljalleen juurilleen, pienentäen, tuoden laatua arkeen, irtaantuen sievästi ja lempeästi olemassa olonsa kannateltavaksi. Kenelle tätä elämää eletään? Kenen saldoa kerrytetään? Pienet punnitse ja säästä pussiin liikkeet ilmestyvät katu kuvaan, kaikkia hämmästyttävänä uutuutena tarjotaan livenä "palvelua pankin tiskillä" Kuinka kauan menee, ennen kuin kaikki muutkin, kuin Johanna ja Muru hakee maitonsa suoraan lehmätilalta ja leipoo leipänsä tai tekee aamuteensä keräämistään yrteistä, lämmittäessään mökkiään puilla jossa on mitä viehättävin ulko huussi. Lisätä täytyy että Johannalta opin käyttään aukastuja tyhjiä kirje kuoria mainioina muistilappuina. Meidän tosi tv reality elämään kuuluu jatkuvasti ennalta arvaamattomia käänteitä kun saamme seurata heidän kanojensa värikästä elämää seikkaperäisillä kertomuksilla ja vaikuttavilla video otoksilla, josta paljastui että kolme kanoista onkin kukkoa. Ja heidän vaatimattomasta vauraudestaan riittää aina jaettavaksi muillekkin asti.

Kuulin ikuisesti mieleen painuneen tarinan rippikouluaikana. Pappi kertoi kuinka suurella maatilalla oli syttynyt raivokas tulipalo, kaikki oli palanut maan tasalle, vain osa eläimistä oltiin saatu pelastettua. Palomiesten käyskennellessä surullisilla hiilen mustilla raunioilla, yksi heistä potkaisi käyskennellessään puolihuolimattomasti hiiltynyttä mustaa möhkälettä maassa. Alta piipitti kullankeltaisia tipuja hämmästyneiden palomiesten silmien eteen. Kana emo oli levittäytynyt omalla kehollaan tipujensa päälle, suojaten heitä siivillään. Joskus elämä säilyy jos on valmis kuolemaan.

Ennen vanhaan taidot saatiin mestarin opissa, elettiin yhdessä tehden asioita todeksi. Leiri tulilla viisaudet siirtyivät heimon vanhimmilta perintönä eteenpäin.  Uskon että vieläkin, parhaat taidot ja tiedot siirtyvät karttuvan kokemuksen kanssa  ja ihmiseltä toiselle. Tuomo on kesän aikana oppinut hevosten koulutuksen lisäksi käyttämään traktoria, lanaamaan, hakemaan rehua, tietää mitä tapahtuu puimurin kyydissä, on harjoitellut hitsaamista ja osaa vuolla kaviot.

Jos jotain olen itse oppinut arvokasta Tuomolta, niin sen että Tuomon kanssa on helppo olla,  vaikka olis kuinka vaikia paikka, ei ihme että hevoset joissa on Tuomon kosketusta henkivät jollain oudolla tavalla sitä samaa mitä Tuomo itse on.  

Poikien Joonan ja Miikan käsissä tuntuu syntyvän mitä tahansa, oli se sitten metsä kärry tai painon nosto kalustoa. Ratsatus kentän lana, meidän nimenomaiseen tarkoitukseen kastelu järjestemällä, tuotiin minulle viikonlopun tuotoksena kun käskettiin malttamaan odottaa ennenkuin menen ostamaan ulkomailta...itku ja epä usko ei ollut kaukana kun viimeistelty lana tuotiin eteen.

Voi se päivä kun rakensin oikeita pellon pelättimiä..Ja nöyryyttä elämän ilmojen edessä, huokausta, helpotusta ja kiitosta, heinät ovat tallessa.

Onneen herää joka kerta kun ohittaa hunaja kukka meren maahankaivetun lika säiliön päällä tallin edessä jossa aikaisemmin ei kasvanut mitään. Raimo kylvi ne Miikan Marian antamista "ylijääneistä" siemenistä. Illalla taas joutuu omat ja vieraat ihmettelemään yhdessä nenä kiinni tietokoneessa kuvia elämästä metsässä,metsän eläimistä ruokinta paikkojen kameroissa, se on varman nykyajan luomu viihdettä.

 

Menestystä on monenlaista. Näetkö oman menestyksesi? Syvimmin se voi myös olla sitä, että paikantaa mitä ja antaa itsensä tehä juuri sitä, täysillä, mikä ja miten tuntuu itselle parhaimmalta. Jos minun tarvitsisi nimetä suurin ilo, se on se, joka syntyy hevosen ja ihmisen auttamisesta, suurimmillaan niin että ne löytävät toisensa. Niin ettei siihen tarvita enää ketään, ei minua eikä liioin muitakaan.

Mistä sitten tietää että on oikeallä tiellä? Omalla sielun matkallaan, tehden siten ja sitä mitä kokee sisäiseksi kutsumukseen. Sen tietää siitä että et laita itseäsi enää tilanteisiin, missä lakkaat tukemasta sitä mitä olet, astut oman itsesi vierestä ulos. Petät itsesi. Sinun ei tarvitse neuvotella oman arvontuntosi kanssa, voit olla väsynyt töistä mutta sinusta tuntuu että sinua ei ole kuitenkaan imetty kuiviin. Voit tehdä kompromissejä mutta toimit niin koska haluat tehdä näin omasta halustasi, kaiken ei ole enää tarpeen sujua kuten sinä haluat. Valinta on aina oma ja me voimme aina vain vastata itsestämme ja korjata vain omia valintojamme.

  

Jos mieli ja keho on tasapainossa ja energia virtaa vapaasti kiireettä ja esteettä, onko mitään mitä ei voisi ylittää?

Se mikä on itselle helppoa, sitä ei noteeraa miksikään, aina on vaan mielessä että pitäisi osata ja haluata jotain mitä ei edes tosiasiassa halua, mikä ei edes kiinnosta, jostain syystä kuitenkin aika ajoin tuntuu että ainakin pitäisi haluta.

Ruohon juuren tasolta kun kohtaa ulkomaailman, ei tyhjää puhetta synny. Monet meistä ovat kadottaneet sen, ihmiset eivät enää viihdy totuudessa vaan on enemmän normaalia vältellä sitä.

Sari Hyvänen. Luulin ensin, että se oli kirjoitus virhe sukunimessä, mutta eihän se sitä ollut ollenkaan. Olen kesän aikana opettanut Sarille mitä olen oppinut ja saanut oppia Sarilta mitä opetan. Otimme vastaan Sarin kesäksi meidän perheeseen, mutta kun kesä on ohi huomaamme että on paljon tärkeämpää kuulua Sarin perheeseen. Äiti Hyvänen ei välttis arvaa kuinka suuri perhe Sarilla on. Siihen kuuluu hevoset, kissat, koirat, kaverit ja Matti. Nii, ja Täplä.

 

Harvemmin huomioita saaviin varauksiin on oma ilonpito iltaisin. Jokaisella on oman elämän kuvat sinulla ja minulla, joskus niitä ei hoksaa vain katsoa. Minkä laatuista omavaraisuutta kenelläkin on omassa arjessa, arjen juhlassa. Joskus on hyvä pysähtyä ja kerätä ne kuviksi omansa itselleen ymmärtääkseen niitä.