t%C3%A4m%C3%A4-normal.jpg    DSC_0139-normal.jpg

Kun joku on suuremman voiman, maailman tahto. Se pistää polvilleen. Taltuttaa tahdon liikkua. Häviääkö mitään jos ottaa vastaan niin kuin annetaan. Antaa surun tulla ja mennä. Jos se riisuukin viimekädessä kaikesta epäolennaisesta. Mistä se riisuu? Mitä jätän itsestäni, sisältä ja ulkoa. Onko kuolemaa? Mitä jos kuolemaa  ei ole, ei mitään mitä luulemme sen olevan? Mitä jos se onkin vapaus joka koittaa kun keho ei enää rajaa meitä? Mitä jos se olisikin ikuisuus, aikaa, täyttää, kaikki se mikä siihen kuuluu ja irtaantua kaikesta mikä siihen ei kuulu. Keho ravitsee kaikkea elävää ja muuttaa vain muotoaan tullakseen vaan yhteen kaiken kasvun kanssa. Hengen vapautta lähteä uudelle matkalle.  Mahdollisuudeksi tulla luoksemme toista kautta.

065-normal.jpg 005-normal.jpg 027-normal.jpg

Olemme kaikella tavalla olleet Ranchillä muutoksessa. Mitä haluamme tehdä, miten ja mihin keskittyä. Omalla painollaan se on muotoutunutkin hyvinkin erillaiseksi alku asetelmastaan, mutta toisaalta vahvemmin kohti ihan alkuperäisintä haavettani jonka katsoin lähes mahdottomaksi koskaan toteutua. Omia kasvatteja ja oppilaita alkaa olla niin paljon, että niiden ja omien hevos tarpeiden täyttäminen tuntuu tähdellisimmältä, tavalla että siihen omasta kokemisestaan riittää, tuntuu hyvältä ja on jotenkin jokaisen solmun sisältävä ja täyttävä joka hetkessä. Jokaista tulevaa päivää yhdessä näiden ihmisten ja hevosten kanssa malttaa tuskin odottaa ja hetkessäkin on niin hyvä olla että välillä ihmettelee miten oma elämä pystyikään piilottelemaan minulta itseltäni aikaisemmin niin hyvin ja pitkään. Elämän joka hetki tuntuu kallisarvoiselta. Ajattelin että Ronjan ja niin monen muun lapsen opettajille poneille tulisi löytää koti, jossa ne saisivat olla perheen rakastettuja helmiä, taas yksiä ja ainoita. Lopulta sain Ronjankin ymmärtämään että kyse on hänenkin voimavarojen vapauttamiseksi kokonaan hevosten ratsastamiseen ja koulutukseen, niin ettei mieltä aina paina huoli poneista. Löydettiinkin paras mahdollinen koti Rustin Juskalle, josta olimme ikikiitollisia. Rullen oli aikomus siirtyä uuteen kotiin ennen joulua ja sitä odotellessa eräänä aamuna kun olimme vieneet hevoset ulos, tulin Rustin Juskan karsinan kohdalle, aloin siivoamaan sitä, havahduin kun eteeni tulvahti sanominen ”näinköhän tässä käy, että Rustin Juska kuolee ähkyyn ennen kuin pääsee kunnolla uuden elämän alkuun uudessa paikassaan.” Muulla tavalla en voi sitä kuvata, säihkähdin itsekin miten mää tuollain sanoin, mitä tapahtu ja onhan niitä tapahtunu hyvin niin ennenkin, mutta aina se jotenki hämmentää maailmaa missä luulen olevani. Kerroin siitä muutamalle muullekkin ihmiselle ja näin jälkeen päin täytyy sanoa että kyllä se vaivas, mutta jotenki sen kielsi eikä ymmärtänyt sen sanomaa, ennen kuin se sitten tapahtui. Kumpa sitä osaisi kuunnella paremmin itseään, en tiedä osaisiko silloinkaan kuitenkaan toimia ”oikein” Mikä se edes olisi ollut. Minulla on vielä paljon oivallettavaa. Luulen että ensi kerralla antaudun kutsuun niin kuin itseni voin siihen viedä arastelematta ja pelkäämättä, silloinkin kun se koskee minulle arinta aihetta hevosiani, joiden kautta olen aina heijastanut mitä minä olen.

IMG_0081-normal.jpg

Kiitos Rustin Juska kaikesta mitä olet antanut ja ollut meille, muille ja ennenkaikkea Ronjalle. Sinä et ole hävinnyt minnekkään.